maanantai 24. helmikuuta 2014

Nimiäiskakku - kaksin kappalein :-)

Sain äskettäin mieleisen kakkutilauksen lähipiiristäni suloisten kaksosten nimiäisjuhliin. Tein kaksi hyydykekakkua ja koristelut toiveiden mukaan, toiseen tyttömäisinä ja toiseen poikamaisina - tosin lähinnä värimaailman osalta. Koristeisiin kului n. 1 ½ pakettia valkoista sokerimassaa - eri värit sai mukavasti itse värjäämällä :-). Makuina olivat kinuski-vadelma (kääretorttupohjalla) ja toisessa sitrus (keksipohjalla). Koristelut halusin pitää melko simppelinä, joten kakun "tähdiksi" nousivat hellyttävät eläinhahmot ja kukkien asettelu <3


Olipa kiva tilaus, ihanaa näpertelyä ihanien pikkuisten juhliin :-)

Nina Lincolnin jäädytetty suklaa-juustotorttu

Sain joululahjaksi ihastuttavan Kakkujen kuningattaret-kirjan, josta löytyy ruokatoimittajien kakkubravuurit vuoden jokaiselle viikolle. Joulun aikaan olin vielä vakaasti sitä mieltä, että minähän teenkin sitten kerran viikossa kakun, niin tulee kaikki reseptit testattua! Noh, ei se ihan niin ole mennyt, onneksi!

Resepteistä on tullut testattua tähän mennessä yhtä, eli suussasulavaa Nina Lincolnin jäädytettyä suklaa-juustotorttua (resepti: Inga Blåfield-Aaltonen). Tässäpä ohje, niin pääsette testailemaan ;-)




Nina Lincolnin jäädytetty suklaa-juustotorttu
N. 14 palaa

Pohja:
135 g (9 kpl) digestivekeksejä
35 g voita

Täyte:
200 g tummaa suklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa (Philadelphia)
150 g (n. 1 3/4 dl) sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
2 dl vispikermaa
Koristelu:
suklaalastuja
pekaanipähkinöitä
kotimaisia vadelmia

1. Murenna keksit tehosekoittimessa tai kauli hienoksi. Sulata voi ja sekoita keksimurujen joukkoon. Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan (24cm) ja painele muruseos vuokaan kakun pohjaksi. Laita kakkuvuoka jääkaaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

2. Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita tuorejuustoon puolet sokerista ja vaniljasokeri. Erota munista keltuaiset ja valkuiset eri astioihin siten, ettei valkuaisten joukkoon tule keltuaista. Vatkaa keltuaiset tuorejuuston joukkoon ja lisää suklaa.

3. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Lisää vähitellen loput sokerista ja vatkaa, kunnes vaahto on kovaa. Sekoita valkuaisvaahto kevyesti juusto-suklaaseokseen. Vatkaa vielä kerma vaahdoksi ja lisää seokseen. Levitä täyte keksimurupohjalle.

4. Peitä vuoka kelmulla tai foliolla ja pakasta kakku ainakin yön yli.

5. Ota kakku pakastimesta jääkaappiin vähintään puoli tuntia ennen tarjoamista. Irrota vuoan reunat ja siirrä kakku tarjoiluvadille.

6. Koristele kakku suklaalastuilla, pekaanipähkinöillä ja vadelmilla.
Nauti hyvässä seurassa kahvi- tai teekupposen äärellä :-)

torstai 23. tammikuuta 2014

Red Velvet cake

Tälläisenä pakkaspäivänä on mitä parasta aikaa joko leipoa tai päivittää blogia :-) Loppusyksystä jostain tuli vastaan red velvet -kakun ohje - kuvassahan kakku näytti todella herkulliselta, joten ei muuta kun testaamaan! Itse en juurikaan tykästynyt kakkuun, joten ohjeenkin heitin samantien pois.. Olen huomannut, että jenkkityyliset leivonnaiset eivät ole suosikkejani, mutta voihan se olla niinkin että kohdalleni ei ole osunut vain sitä oikeaa. Siis jenkkileivonnaista :-D


Ulkoasuhan tässä kakussa on hyvin viimeistelemätön, mutta eihän kaiken tarvitse aina olla niin viimeisen päälle sliipattua. Tämä on iso myönnytys perfektionistille itselleen... Granaattiomenan siemenistä saa yksinkertaiset ja kauniit koristeet, nekin tuli sitten tässä kakussa testattua.


Nyt suunnittelemaan seuraavia leipomuksia. Olen testannut (vasta nyt) pariin otteeseen macaronseja ja löytänyt niistä haasteen itselleni. Kaksi ensimmäistä kuorierää on mennyt pieleen, kun en ole saanut hyvistä ohjeista huolimatta massasta riittävän tasaista. Täytteet (kanelinen suklaaganache ja valkosuklainen limetti-minttutäyte) sen sijaan ovat onnistuneet yli odotusten! Ihania herkkuja, laitan niistä ohjeet tänne, sitten kun saan macaronsitkin onnistumaan..

Kauniita pakkaspäiviä, nyt nautiskellaan upeasta sokerihuurrutetusta luonnosta :-)

perjantai 17. tammikuuta 2014

Passiivisen bloggaajan paluu..

Näinköhän täällä kukaan enää edes käy, kun juttua tulee niin harvakseltaan... Näinhän se kai menee, että joko työ haittaa harrastuksia tai sitten toisinpäin. Ilmoittauduin tuohon ensimmäiseen kategoriaan. Leivottuahan tulee useinkin, mutta työläämpien juttujen teko on jäänyt tosi vähälle. Tökkivä nettiyhteys ja huonot kuvausvälineet ei tietysti paranna bloggausintoa.. Tässä kuitenkin maistiaisia tyttären 7v. synttäreiltä joulukuulta, lohivoileipäkakkua Kinuskikissan ohjeen mukaan :) Omaan makuun tuorejuustoa oli liikaa, mutta muuten kakku oli varsin maittava!


Koristelu tuottaa usein päänvaivaa, eikä meidän huushollissa yleensä muiden kannata silloin ollakaan ihan lähimailla kun minä ja kakku katsotaan kummasta on voittajaksi ;-)

Nyt kun meneillään on pidemmät vapaat, yritän laitella tänne joitain leipomuksia viime vuoden lopulta. Kiitokset teille, jotka olette blogissani käyneet ja jättäneet kommenttia :-) Pahoittelen, että en ole kommentoinut kysymyksiin tms. mitenkään, blogi on ollut tosiaan pitkään ihan oman onnensa nojassa. Terkut erityisesti mutakakkumuffinssi-hengenheimolaiselle, Sannalle (kyllamaallaonmukavaa.blogspot.com). Kannattaa käydä kurkkaamassa Sannan ihanaa blogia, tykkäsin kovasti!

Mukavaa viikonloppua, oma ilta kuluu tänään pikkujoulujen, herkuttelun ja hemmottelun merkeissä :-)

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Bad Piggies-kakku

Kuopuksen synttäreitä vietetiin toukokuun alussa. Teemaksi tuli sankarin toiveesta Angry Birds possut eli Bad Piggieseillä mentiin! Kakku oli tietenkin aiheenmukainen ja myös muffinsseissa oli koristeena pieniä sokerimassa-piggiessejä :-) Kakun muotoilin kääretorttupohjasta kulhoon, täytteenä oli mansikkahilloa ja vaniljaista kermarahkatäytettä sankarin toiveiden mukaisesti. Juuri ennen tarjoilua lisäsin kakkulautaselle vielä sokerimassakirjaimin- ja numeroin sankarin nimen ja iän. Muffinsseina oli tällä kertaa minikokoisia minttusuklaamuffinsseja flora vispi-pursotuksin.

Iloinen Bad Piggie :-)

Yksi näistä on muovinen mallikappale, löydätkö mikä?

Sankarin oma muffinssi kunkkupossulla!

Jatkuu taas ensi kerralla, edelleen entisten leipomusten esittelyillä. Aurinkoista alkavaa viikkoa, nyt lähden nauttimaan ulos auringosta ja ihanan lämpimästä iltapäivästä!

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Eläinkakku

Täällä taas, puolen vuoden tauon jälkeen.. Leivottu on kyllä, mutta blogi on jäänyt elämään täysin omaa elämäänsä. Tässä kuitenkin kuulumisia keväältä! Veljenpojan 2v-synttäreitä vietettiin huhtikuussa ja tein juhliin sankarin (+vanhempien) toiveita mukaellen eläinaiheisen kakun. Duplot on poitsulle tärkeitä, joten niitäkin tein muutaman kakkuun koristeeksi. Sankari tykkäsi ja sehän on tärkeintä :-)


Sokerimassasta tehdyt eläinkoristeet kakun sivuilta

Duplot sokerimassaa

Eläinhahmoihin hain ideoita muista blogeista, näin jälkikäteen ei vaan muista mistä ideat on napattu. Itse kakku oli kääretorttulevyistä kasattu ja täytteenä oli muistaakseni mustikkamoussea ja mansikkahilloa. Jatkoa seuraa taas lähiaikoina, laitan näin takautuvasti jotain leipomuksia esille, kun niistä on tullut kuvia kuitenkin otettua ;-)

perjantai 22. helmikuuta 2013

Mutakakkumuffinssit

Telkkarissa tuli äskettäin ihana leivontaohjelma, Leila leipoo. Jaksot olivat uusintoja muutaman vuoden takaa, mutta myös vähän uudempaa versiota "Leila leipoo Ranskassa" tulee tällä hetkellä keskiviikkoisin Liviltä. Olen ihan koukussa ohjelmaan, joka on sekä visuaalisesti (se ympäristö ja ne astiat!!!) että resepteiltään aivan hurmaava. Leila itse on myös erittäin vakuuttava ja ihastuttavan luonteva.

Kuukausi takaperin ostin vihdoin ja viimein Leilan kirjan "Pala kakkua" ja testaukseen pääsi heti samantien mutakakkumuffinssit. Parempaa herkkua saa kyllä hakea, tässä resepti, suosittelen lämpimästi :-)


Mutakakkumuffinssit (16 kpl)

2 kananmunaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
50 g voita
½ dl öljyä
1 dl vaaleaa siirappia
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
100 g tummaa suklaata (70%)

Koristeluun:
kerma- tai vaniljavaahtoa
marjoja

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen.
2. Vaahdota munat, sokeri ja vaniljasokeri vaaleaksi ja
kuohkeaksi vaahdoksi.
3. Sulata voi, lisää siihen öljy ja siirappi. Sekoita seos munavaahtoon.
4. Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja suola keskenään, kääntele seos varovasti taikinaan.
5. Sulata suklaa ja sekoita sulatettu suklaa taikinaan.
6. Aseta paperiset muffinssivuoat muffinssipellille,
täytä 2/3 vuoastataikinalla.
7. Kypsennä muffinsseja uunin keskiosassa n. 12 min. Jäähdytä.
8. Koristele muffinssit kerma- tai vaniljavaahdolla ja
esim. tuoreilla marjoilla.

HUOM! Muffinssit "lässähtävät" kun ne otetaan pois uunista, mutta tämä kuuluu asiaan!

Nautiskele kahvin tai teen kera rakkaimpiesi seurassa :-)
.. ja varaudu tekemään näitä pian uudestaan...