maanantai 12. joulukuuta 2011

Kokeshi-synttärit

Esikoisen 5v. synttäreitä vietettiin viikonloppuna, tänäkin vuonna kahdessa erässä. Eli herkuteltu on oikein olan takaa! Lapset nautti juhlista ja varsinkin eilen kaverisynttäreillä tuntui olevan varsin hauskaa, pienten jalkojen hurjasta töminästä, vauhdista ja metelistä päätellen! Mutta näinhän se pitää ollakin, synttärit on vain kerran vuodessa!

Kaverisynttäreiden teemana oli uusi tuttavuus, japanilainen tyttöhahmo Kokeshi. Alunperin kyse on japanilaisesta, puusta veistetystä nukesta. Jostain muistan lukeneeni, että näitä hahmoja on annettu toisille ystävyyden merkiksi, mutta ihan todellisesta tarkoituksesta ei ole tietoa. Tämä ajatus kuitenkin sopii hyvin! Näillä synttäreillä kakku oli siis Kokeshin mallinen. Tässä kuvatarjontaa =)

Synttärisankari teki itse paikkakortit vieraille. Popcornit, suolatikut ja namit odottamassa syöjiänsä  =)

Pikkutontun joulunmakuiset piparimuffinssit vaniljarahkakuorrutuksella, sekä pikkuripauksella kultatähtiä.

Dominokakku (Hellapoliisin kirjasta). Pohja ja päällinen dominorouhetta, keskiosassa vaniljavaahtoa ja mascarponea.. Simppeli ja herkullinen kakku!

Lohikääretorttua ja tuulihattuja kinkkuisella täytteellä.

Kokeshi-kakku, pohjana suklaakääretorttua, täytteenä suklaavaahtoa appelsiinituorejuustolla maustettuna sekä päärynää. Päällinen vaahtokarkin makuista sokerimassaa (parasta mitä olen koskaan käsitellyt!).

Cookie popsit, jotka on tehty joulutunnelmissa murskatuista pipareista ja appelsiinituorejuustosta. Päällä valkosuklaata ja kookoshiutaleita/kimaltelevanpunaista sokeria.


Lopuksi toivotan tunnelmallista joulun odotusta kaikille täällä piipahtaville. Nauttikaa joulusta, sen tuoksuista, herkuista, tunnelmasta ja rakkaittenne seurasta. Niin minäkin aion tehdä =)


sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Herkullista omenapiirakkaa

Loppukesästä tuli kokeiltua useampaakin erilaista omenapiirakkareseptiä ja taisin löytää lempparini. Resepti on peräisin kirjasta "Leivonnaisten helmiä Vanhasta Porvoosta" (Airi Kallio); todella ihastuttava ja hurmaavan kaunis kirja! Piirakka on kirjassa nimellä Hunajainen omenakakku. Ihastuin suuresti helposti leivottavaan ja lopputulokseltaan maukkaaseen ja rapeanpehmeään pohjaan sekä täyteläiseen päälliseen, josta tosin löytyy myös vähän pähkinää purtavaksi ;)

Hunajainen omenakakku


Pohja:
100 g voita
50 g sokeria
2 rkl hunajaa
150 g vehnäjauhoja
n. 500 g omenalohkoja
1 rkl kanelia
50 g hunajaa (/loraus)

Päällinen:
75 g voita
70 g sokeria
70 g hunajaa (/loraus)
2 munaa
70 g mantelirouhetta
70 g kaurahiutaleita
Sekoita pohjan rasva, sokeri, hunaja ja jauhot tasaiseksi taikinaksi.
Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
Levitä taikinapohjan päälle omenalohkot, ripota niille kanelia ja valuta lopuksi päälle hunajaa.

Vaahdota päällyksen rasva, sokeri ja hunaja.
Vatkaa munat joukkoon. Lisää mantelirouhe ja kaurahiutaleet.
Levitä seos vuokaan omenoiden päälle ja paista 175 asteessa n. tunti.

Tarjoa vaniljavaahdon-, kastikkeen- tai jäätelön kera.



Tässä on siis alkuperäinen ohje, mutta itse olen vähentänyt joitain määriä, esim. hunajan kohdalla ja sen tilalla olen käyttänyt rommisiirappia tai vanilja- ja kanelisiirappia, jotka ovat sopineet upeasti kokonaisuuteen. Mantelirouheen vähensin toisella kerralla puoleen, samoin kaurahiutaleiden määrää vähensin jonkin verran. Alkuperäisen ohjeen mukaan kaiken huipuksi voisi tehdä vielä toscan, mutta omaan makuun se on jo liikaa, vaikka sokerihiiri olenkin ;) Itse tyydyin ripottelemaan pinnalle mantelilastuja ja hieman kookoslastuja ja hyvin sopivat nekin.


Mukavaa tulevaa viikkoa!



lauantai 29. lokakuuta 2011

Banoffeetta ja synttärisuunnitelmia

Hei vaan..

Elossa ollaan yhä, vaikka hiljaista on pitänyt kuukausikaupalla.. Takana on työntäyteinen kesä ja uuden ihanan kodin valmistuminen (jotakuinkin valmiiksi) sekä muutto tänne rauhan tyyssijaan, vaaleaan unelmaamme :) Aika on siis kulunut mukavasti kaiken muun kuin bloggailun parissa! Onneksi välillä sentään ehtii leipomaankin jotain, mutta tänne asti ei ole jaksanut kyllä enää toimittaa tuotoksiaan..

Viimeisessä postauksessa loppukaneettina on tullut kehuttua että suunnitelma pikkuneiti I:n synttärikakusta on jo aloitettu. No, ideoita kun aina piisaa, niin suunnitelmat on tietysti ehtineet jo muuttua. Pikkuneiti I:n synttäreitä juhlitaan joulukuun alkupuolella, mut nyt päästään tekemään jo "treenikakku" tänä viikonloppuna, kun kummit ei pääse osallistumaan oikeisiin kemuihin. Nyt ei tietenkään voi vielä paljastaa mitään, ettei muut vieraat pääse näkemään kakkua ennakkoon ;)

Viikko takaperin innostuin kokeilemaan banoffeen pikaversiota, jossa kinuski keiteltiin ihanaisista Fazerin Omareista ja kermasta, nam.. Pohjassa digestivejä ja sulatettua voita, sen päälle kinuski, sitten banaaniviipaleet sitruunamehupirskotuksin ja päällimmäiseksi kermavaahto turkkilaisella jogurtilla maustettuna. Pintaan kaakaojauhetta. Ohjeen bongasin Ruokapirkasta, jossa on usein tosi hyviä leivontaohjeita. Tämä banoffee oli lähes ylihyvää, nams :) Ja tässä visuaalinen versio..


Tänään tuli väkerrettyä muiden sokerimassa-askartelujen lisäksi pari treeniruusua, joiden suhteen en tunne ikinä onnistuvani :( Sokerimassan värjäsin itse pastavärillä ja värjäys sentään onnistui mainiosti. Ja väkerryksiä...


Tässä kuulumiset tällä kertaa, palataan asiaan viimeistään pikkuneiti I:n synttärijuhlahumun jälkeen :) Ihania syyspäivä kaikille!

perjantai 13. toukokuuta 2011

Kuopuksen 3-vuotis synttärit

Voi apua, mun vauvani täytti tämän kuun alussa 3 vuotta! Viikot menee vauhdilla ja tuntuu että vuodetkin yhtä vauhdikkaasti.. Pikkuneitimme MinäIttekäs ja Uhmaiäkäs saavat vuosien kertyessä vaihtaa myös nimimerkkejään, joten täten kutsuttakoon heitä tästä lähin nimikkeillä pikkuneiti I ja pikkuneiti M.

Pikkuneiti M esitti jo hyvissä ajoin toiveen 3-v. synttärikakustaan: "Norsukakku!". Johon äippä: "Jaahas.. Saisikohan toivomukseen vähän helpotusta?!" Ja neiti M: "Merirosvokakku!". Ja äippä:
"(Huh!) Tai jos vaikka MansikkaMarja. Tai oikeastaan jos Hello Kitty =D Kelpaisko?" "Jooooo!".
-Siispä, niin ihana kuin olisi leipoa mitä erikoisempia kakkuja, tämän hetken arki raamittaa aika selvästi, miten paljon on mahdollista panostaa kakkuihin.. Terkuin nimimerkki: "Äitienpäivänä raksalla siivoamassa ja sirkkelöimässä ;)

Palataanpas sitten asiaan. Synttärijuhlia vietettiin vauhdikkaasti kavereiden kanssa vappuna, pöytään oli katettu kinkku-kurkkukakkua, Fazerin vuoksenpiirakoita ja munavoita, minttusuklaakakkua, nameja ja mansikka-raparperitäytekakkua.

Tässä vähän "erilainen" voileipäkakku, täytteessä ei ollut lainkaan lihaa, sitä löytyi vain koristeista päältä. Kuten kuvasta näkyy, lopputulos oli kuitenkin hyvinkin lihaisa. Täyte oli varsin raikas, tsatsikimainen (kuten eräs vieraistakin totesi). Pohjana rouhittua täysjyväruisleipää (Real), sulatettua voita ja lihalientä. Täytteessä oli kurkkua, maustekurkkua, valkosipulia, ruohosipulia, yrittituorejuustoa ja raejuustoa liivatteella hyydytettynä. "Terveyskakkua" :)

Minttusuklaakakun pohjassa murskattuja minttudominoita ja sulatettua voita. Täytteessä vanillaa, maustamatonta tuorejuustoa, Pätkiksiä rouhittuna ja kahvia (johon liivatteet sekoitettiin). Erittäin helppo ja ihanan minttuinen, suklainen.. Koristeet kaupasta/pakastimesta. Jalallisen tarjoilulautasen olen saanut mummoltani, ihastuttava vanha astia, henkii mielestäni jotenkin vintage-tyyliä.


Viimeisenä vielä täyskäriä. Ideana oli vapunajan henkeen, että Kittyllä on kädessään sydänilmapallot ja kolmin kappalein sankarin ikävuosien mukaan. No tulihan siitä jotain sinnepäin.. Mulla tulee aina koristelussa "viimehetkenpaniikki", eli etukäteen aina visioin hienot koristelut ja sitten varsinaisessa toteutusvaiheessa tuntuu, että on kauhea kiire, eikä mikään onnistu niin kuin olen ajatellut. Just luin jostain lehdestä, että ei pidä masentua, vaikka koristelu ei onnistu täydellisesti, sillä silloin kakku on sympaattisen eikä liian teollisen näköinen. IIIIK! En mä halua tehdä symppiskakkuja vaan onnistua perfektionistille tyypillisesti täydellisesti ;) Kakussa pohjana perussokerikakku, täytteessä vaniljasokerilla maustettua kermaa, mansikoita ja raparperisosetta rusinalla ja kanelilla höystettynä. Reunan pursotuksia kokeilin ensimmäistä kertaa näin lehtityllalla ja hauskannäköistähän siitä tuli. Hello Kitty sokerimassasta, ilmapallot marsipaanista. Näillä eväillä saatiin siis juhlittua pikkuneiti M kolmevuotiaaksi. Ja suunnitelmat pikkuneiti I:n 5-v. synttärikakusta (joulukuussa) on jo aloitettu ;)

Aurinkoista ja herkullista viikonloppua!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Pääsiäistunnelmointia

Kylläpä aika rientää! Viimeisin blogipäivitys juontaa tuonne tammikuulle ja nyt elellään jo toukokuuta. Talonrakennusprojekti tuo pientä extraa elämään, joten vaikka silloin tällöin on pakko päästä leipomaan, ei tuotokset ehdi enää tänne asti :( Mutta, tässä tekeleitä pääsiäisen ajalta, vaikka silloinkin tuli pari päivää pakerrettua raksalla, mm. maalailemassa pikkuneitien huoneiden seiniä oleanterin sävyisiksi (pikkuneitien oma valinta) :)



Pääsiäiskahvit juotiin ihanista mummoni kätköistä löytyneistä, ajan patinoimista Arabian Pop-kupeista. Kahvin kanssa herkuteltiin hurmaavalla persikka-rahkajälkkärillä, ohjeen bongasin Ruokapirkasta. Erittäin hyvä jälkkäri, suosittelen!


Pääsiäisen pyhinä ehdittiin vierailemaan sekä mieheni että omien vanhempieni luona. Viemisiksi tein vaaleita kevätpipareita. Muotit löysin Kärkkäiseltä aiemmin keväällä ja nyt oli ihan pakko kokeilla niitä, sillä eipä ne tipumuotit taida ainakaan joulun maissa enää olla kovinkaan innostavia ;) Kun ei muuten noita kiireitä ole.. niin kokeilin jonkin sortin koristeluja ja ihan kivojahan noista tuli. Tulppaanit on oma suosikki.


Ja vielä rahkapullia, jotka tosin tuli tehtyä vierasvaraksi pakastimeen hetken mielijohteesta. Tunnustan, että mulla on viha-rakkaussuhde pullantekoon. En nimittäin osaa tehdä hyviä, kuohkeita pullia. Nyt olen pariin kertaan koittanut taltuttaa pullataikinan tottelemaan tahtoani ja tällä hetkellä olen pullataikinan kanssa tasoissa 1-1. Näiden kanssa jo melkein onnistuin! Perfektionistin harjoitukset jatkuu.. Mutta välillä juhlitaan pienemmän neidomme 3-synttärit, joita vietettiin siis jo viikko sitten.. Mutta niistä lisää ensi kerralla :) Aurinkoista alkavaa viikkoa ja lämpöiset äitienpäiväonnittelut kaikille äideille!



tiistai 4. tammikuuta 2011

Synttärihumua, osa 2

Joulu takana ja vuosi vaihtunut onnellisesti. Joulukuu olikin yhtä huisketta ja hulinaa mm. esikoisen synttärijuhlinnan, erilaisten jouluisten juhlien ja myyjäisten parissa, unohtamatta talonrakennusprojektia, omaa päivätyötä ja jouluvalmisteluja.. Huh! Mutta nyt on pari kuukautta väljempää :)

Esikoisen synttäreiden kakkososaa vietettiin jo joulukuun puolivälissä, mutta tässä vielä maistiaisia..

Voileipäkakku oli samalla ohjeella tehty kuin ykkössynttäreillekin, koristelu oli vähän erilainen. Käytin kukkien varsina ruohosipulin sijasta basilikaa, joka makunsa puolesta sopi erinomaisesti kakkuun! Kinkkuruusut oli mielestäni hauskemmat pippurireunuksin ja ruohosipulit selkeämmät koristeena, mutta tämä oli sitten se herkempi versio.

Minä ja muffinssit ollaan kuin paita ja peppu, siispä ei juhlia ilman jonkinsortin muffinsseja.. Nämä olivat munattomat banaanimuffinssit - ja ohje jälleen kerran Ullan uusimmasta upeasta kirjasta. Päälle pursottelin vaihteeksi voi-mansikkatomusokerikreemillä ja pinnalle ripottelin mansikkaströsseliä. Dinot ovat sokerimassasta ja marsipaanista.

Ja samoja muffinsseja, enemmän suunnattu pienille prinsessoille koristekukkineen, vaikka kyllä taisivat dinomuffinssit maistua tasapuolisesti sekä tytöille että pojille :)

Kakkuna oli Hellapoliisin ihastuttava valkosuklaa-daimkakku, koristeenaan jälleen samoja dinoja kuin muffinsseissa. Hauskat dinokynttilät ostin jo kesällä Ullan Unelmasta Tampereelta. Ja kyllä, meillä saatetaan suunnitella synttärijuttuja jo puoli vuotta etukäteen...

Dinoja siellä ja dinoja täällä..

Toiseksi kakuksi tein Pähkinäisen glögikakun, joka sopi mukavasti joulunalustunnelmiin. Ohje löytyy, jep, Ullan uusimmasta kirjasta. Koristeena yksinkertaisesti sokerimassakukkia.


Lisäksi tarjolla oli porotahnatäytteisiä palttoonnappeja, ja erinäinen lajitelma kaupan lastenkeksejä ja jouluisia suklaita.. Talo oli täynnä ihanaa vilinää ja vilskettä, pulleita massuja ja tahmeita tassuja :) Ja esikoinen saatiin juhlittua neljävuotiaaksi neidoksi.

Ihastuttavan makoisaa uutta vuotta ja reilusti jauhonpöllyistä ja sokerinsuloista leipomisintoa kaikille!