torstai 1. lokakuuta 2009

Syysomenoiden aikaan

Muutaman viime vuoden aikana olen alkanut miettimään, kuinka mukavaa oikeastaan on, että Suomessa on erilaisia vuodenaikoja. Ehdottomana kesän lapsena olen oppinut pitämään myös syksystä (ja aina enemmän myös hyytävän kylmästä talvesta). Syksyisten omenoiden tuoksu, pihassa kengän alla kahisevat vaahteranlehdet, viilenevän ilman hipaisu poskella ja tietysti ihanat syksyiset herkut tummenevissa illoissa kynttilöiden tuikkiessa.. Niin, eiköhän tuo jo kertonut aika paljon :)

Eilen aamusella pyöräytin ihanan kuohkeita omena-kaneli-muffinsseja. Omena ja kaneli on täydellisen ihana yhdistelmä!!! Kanelisydän tietysti rakastaa kanelia ja olisi ripottelemassa sitä aina vähän kaikkialle..



Omena-kanelimuffinssit
(n. 20 kpl)

3 dl omenakuutioita
3 rkl voita
2 rkl kanelia
150 g voita
2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

1. Kuori ja kuutioi omenat. Sulata voi pannulla, lisää kaneli ja kuullota omenakuutioita seoksessa n. 3-5 minuuttia miedolla lämmöllä. Jäähdytä.

2. Vatkaa rasva ja sokerit kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi.

3. Lisää munat yksi kerrallaan hyvin sekoittaen.

4. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja viimeiseksi omenakuutiot varovasti käännellen.

5. Nosta taikina lusikalla vuokiin ja paista 175 asteessa n. 20 min.

Itse koristelin muffinssit vaniljavaahdolla, jota yritin terävöittää vaniljakreemi-jauheella, mutta lopputulos ei ollut ihan sitä mitä odotin. Pinnalle vielä ripaus kanelia, tietysti! Osa muffinsseista sai pinnalleen vain tomusokeriripauksen, kaikki kun ei pidä noista kerma- tms. päällysteistä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti