lauantai 23. lokakuuta 2010

Sudenhäntäkakkua :(

Mrrrr.. Joskus on päiviä, jolloin kaikki yksinkertaisesti menee pieleen. Epäonnen suma alkoi eilisillasta, kun kiireispäissäni aloin leipomaan sokerikakkupohjaa > tuloksena pannukakkua muistuttava kammotus. Esikoisen kanssa valvotun yön jälkeen sitten tänä aamuna tutkailin puolihorroksessa kakkuasiaa ja huomasin jättäneeni perunajauhot ja leivinjauheen pois (jälkimmäinen Tina Nordströmin vinkin mukaan, ei muuten toiminut!) ja vehnäjauhoja oli tullut sitten sen verran mitä perunajauhoja olisi kuulunut. Kaiken lisäksi taikina sujahti 24cm vuoan sijasta 26-senttiseen.. joten ei kai tuolla touhulla voi ihmeitä odottaakaan... Saako tässä vaiheessa laittaa kaiken vajaaseen naiskuntoon, kun on parin viikon poskiontelotulehdukset jo plakkarissa ja sama jatkuu :(

Okei, onneksi ihana siippani valoi epäonniseen leipuriin uskoa, joten tällä hetkellä jääkaapissa odottelee huomista koristelua paremmin onnistunut sokerikakku täytettynä! Siitä pannukakkua muistuttavasta lätkästä innostuin tekemään "Sudenhäntäkakkua". Tiedättehän, kun joskus tulee tehtyä sutta, ja sitten kun siitä yrittää vielä viimeisillä keinoilla saada jotain aikaiseksi, niin tehdään niin sanotusti sudelle häntä :)

Sudenhäntäkakku sai ylleen ananasmehukostukkeen, ihastuttavaa lemoncurdia, banaaniviipaleita, ananaspaloja ja päälle mango-passionmoussea rahkalla ryhdistettynä sekä ripaukset suklaarouhetta. Myöhemmin tänään pääsemme testaamaan tuota tekelettä anoppilan kahvipöydässä, joten olkaa hyvät ja anteeksi jo etukäteen ;)

Kehtaanpa muuten laittaa vielä kuvankin. Ja olkaa huoletta, saa nauraa ihan vapaasti :D


Huomenna jatkuu synttärikakun teko, siitä lisää myöhemmin! Syksyistä ja jo hieman talventuoksuista viikonloppua!

P.S. Ihanaiset tyttöni leipoivat eilen leikeissään muffinsseja ja kesäistä glögikakkua - tuo kakku kuulostaa kyllä niin ihanalta, että ehkä sitä pitää joskus kokeilla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti